Nakkitarina

Olipa kerran pieni tyttö jonka teki kovasti mieli nakkeja. Se oli kummallista, tyttö kun ei juurikaan pitänyt nakeista. Mutta mieli teki kuitenkin, ja halu kasvoi päivä päivältä kunnes eräänä aurinkoisena aamupäivänä hän kaupassa ollessaan nappasi koriinsa pussillisen prinssinakkeja. "Voi", pieni tyttö ajatteli, "voi nämä nakit ovat varmasti herkullisia!"

Kotiin saapuessaan tytöllä oli jo kova nälkä. Mutta mitä ihmettä sitä söisi nakkien kanssa? Eivät ne sellaisenaan vie nälkää pois. Tyttö muisti pakastimessa olevan pussin ranskalaisia ja päätti paistaa ne nakkien kanssa makoisaksi annokseksi. Uunin lämmetessä tytölle tuli kuitenkin tylsää. Tyttö päätti tehdä jotain, mitä ei ollut ennen tehnyt. Muistinsa varassa hän nappasi nakit kulhoon, otti veitsen mukaan ja istuutui tuolille kulho sylissään. Hän otti yhden nakin käteensä, tutkaili sitä ja sip sup veitsi kävi. Hän nappasi toisen nakin ja sip sup, mutta tällä kertaa jokin meni pieleen ja nakki lensi vieressä odottavan koiran kitaan. Sip sup, tyttö jatkoi nakkien muotoilemista veitsellä. Tehdessään viimeisiä nakkeja tyttö kuuli miten uuni naksahti merkkinä siitä että oli lämmin, joten hän nappasi vielä veistämättömät nakit ja viskoi ne koiran kitaan ja sipsutti keittiöön kulhonsa kera. Tyttö nosti uuninpellin esiin ja kaatoi nakit siihen ranskalaisten kera. Pelti meni uuniin ja munakello asetettiin soimaan tasan kahdentoista minuutin kuluttua.

Kellon pärähtäessä soimaan tyttö nousi tietokoneensa ääreltä ja kipaisi keittiöön katsomaan mitä uunissa tapahtui. Ja voi mitä sieltä nousikaan esiin!

Oli pieniä kukanmuotoisia nakkeja

 (tai ainakin ne yrittivät olla)

Oli perinteisiä mustekalanakkeja

Oli pikkuisia pingviininakkeja

 (nää onnistui huonoiten, toi oikeanpuolimmaisin on kaiketi "paras")

Sekä iloisia rapunakkeja.

Tyttö oli kovin riemuissaan. Hän kokosi nakit ja ranskalaiset lautaselleen ja istahti syömään.

Mutta pettymys oli karvas. Tyttö ei pitänyt nakeista, ne olivat kuin olivatkin pahoja. Ranskalaisetkaan eivät olleet hyviä. Tyttö oli kovin, kovin pettynyt. Hän syyti ruoat koiran kitaan, joka taas oli kovin onnellinen.

Sen pituinen se.

Tämä tarina sisältää fiktiota.

Samaa pskaa päivästä toiseen... Not.

Kotiuduin eilen vihdoin oltuani viime viikosta asti "lomalla" ystävieni luona. Aloitimme "lomani" käymällä Luonnontieteellisessä museossa piiiiiitkästä aikaa kun olin voittanut joskus aikoinani sieltä pari vapaalippua. Kassalla ollut mies katseli vapaalippuja huvittuneena että olivat ne juu aika vanhoja :) Mutta väliäkös tuolla, käypiä lippuja olivat siltikin. Visiitti oli informatiivinen ja meillä oli todella hauskaa, varsinkin Mirkun kanssa kun laiteltiin ihmisen ja lehmän luurangon osasia "oikeille" paikalleen. Että lehmillä on sitten siivet :) ja meikäläisellähän oli se biologia 10, ihan oikeasti...

Lahjatavarakaupassa oli vaikka mitä ihanaa ja mukaan tarttuikin pari juttua. Löysin todella söpön pienen valokuvakehyksen jonka koristeena komeili lehmä. Lisäksi ostin itselleni (ja kaverilleni samanlaisen) lastenkirjan Kauheasta Lepakosta

Taustalla näkyy viikonlopun ajanvietettä.

Kirja on aivan ihana, herttainen, söpö, karvainen ja runomitassa pieni tarina. Ja mainitsinko että pidän lepakoista? Käyn sisäistä kamppailua itseni kanssa pidänkö tämän itse vai annanko veljentytölle. Alan kyllä vahvasti kallistumaan päätöksen pitää kirja itse jos vaikka mun luo tulee joskus lapsivieraita. 

Opetin myös ystävälleni kuinka tehdä niitä aikaisemmin postaamiani sanomalehtikynsiä, päätin näet tehdä uudet kerta olivat jo niin kuluneet meikäläisellä heinätöistä ja ties mistä. Ystäväni teki ihan "tavis" sanomalehtikynnet, itse hyökkäsin sunnuntaihesarin sarjakuvasivulle saksien kanssa.

Kynsistä tuli mielestäni tosi hauskat, pari meni vähän pieleen kun kuvan kohdistaminen oli yllättävän hankalaa :P Tällä kertaa tosin havaitsin ongelman: paperi tahtoi tarttua kynteen kiinni. Oliko kyseessä erilainen kynsilakka kuin mitä käytin viimeksi vai desinfiointiaine, en tiedä. Mutta paperit lähtivät ihan asiallisesti kun varovasti otti pois apuna märkää vanua. Testasimme myös että tekniikka toimii myös mustesuihkutulostimella tulostetuille papereille vaikka muste olikin "vanhempaa" (eli siis seissyt paperissa jo päivätolkulla) joten nyt tällä tekniikalla kynsien koristelulla on vain taivas rajana!

Viikonloppu meni mukavasti leffoja (tai no, lähinnä Supernaturalia) katsoessa ja lautapelejä pelatessa. Sain siinä tuoksinassa virkkuukoukunkin käteen ja koska Mario oli ollut puheenaiheena aikaisemmin niin lopputulos oli sen mukainen.

Eilen sitten kun kärsin jo lievää leffa-/lautapelikrapulaa istahdin ystäväni tietokoneelle kuulokkeet päässä koko päiväksi piirtämään hänen piirtopöydällään. Rakastuin kyllä sillä istumalla ja nyt sitten mietinkin, miten tässä muutenkin huonossa rahatilanteessa saisi jostain hommattua oman piirtopöydän...

Tällaisen leidin sain tuherrettua.

Tänään sitten koitti arkinen aherrus ja aloitin sen siivoamalla olohuonetta. Ja olo on taas sen mukainen. Taidan mennä tekemään vohveliraudalla itselleni toastin, enkä tällä kertaa ajatuksissani länttää sitä juustoa suoraan kuumalle raudalle. Uskokaa meikäläistä, se ei kannata.