Tammani sieraimista henkii lämmin kesätuuli. Sen pohjattomista suklaasilmistä kuvastuu viisaus ja suusta pilkistää ruohotukku.

Nyt meillä on kyllä ollut niin upea talvi ja kevät Vinjan kanssa, että on pakko jakaa se teidänkin kanssa. Voisin vaikka jakaa meidän koko yhteisen tarinan, joten ne joita ei heppajutut kiinnosta, kannattaa lopettaa lukeminen tähän :D

Ensimmäinen ottamani kuva Vinjasta, vieressä näkyy Oskarin kylki

Vinjan tapasin ensimmäistä kertaa kun toin edellisen hevoseni Oskarin samalle tallille. En mä silleen tuntenut sitä, muutamia kertoja kävin Vinjan ja sen silloisen ylläpitäjän/vuokralaisen kanssa maastossa. Keskityin Oskariin ihan täysillä, olinhan vihdoin saanut sen oman hevoseni jota olin jo niin kauan halunnut ja pelkästään Oskaria odotin 1,5 vuotta ensimmäisestä ostotarjouksesta. No, kohtalo pisti sitten kuitenkin sormensa peliin, ja 4kk myöhemmin helmikuussa Oskari mursi jalkansa tarhassa ja se oli pakko lopettaa.  Tietysti masennuin, olihan Oskari minulle niin rakas enkä tiennyt jatkanko enää hevosharrastusta. Kuitenkin rupesin sitten katselemaan netistä uutta hevosta itselleni ja olin jo melkein lähdössä Ruotsista hakemaan erästä sopivaa ehdokasta, kun talliltamme eräs hevosenomistaja soitti minulle olisinko kiinnostunut ylläpitämään Vinjaa. Edellinen ylläpitäjä oli lopettanut, eikä omistajalla ollut aikaa hoitaa sitä, joten se oli siinäkin jo pari kuukautta seissyt tyhjänpanttina. Ajattelin, etten minä siinä mitään häviä ainakaan jos kokeilen.

Varovasti alettiin tutustua toisiimme ja Vinja oli aivan päinvastainen kaikin tavoin mitä Oskari oli ollut. Kuitenkin alettiin ehkä pikkuhiljaa tulla juttuun, aika paljon oli kyllä meillä molemmilla vielä opittavaa toisistamme. Kevät ja kesä mentiin silleen jotenkuten. Päätin sitten myös ostaa Vinjan, halusin että hevonen on minun ja että minä itse vastaan päätöksistä eikä tarvitse sitte miettiä mitä mieltä omistaja on tai muuta vastaavaa. Vähän aikaa omistajan kanssa väännettiinkin kättä hinnasta ja ehdoista, mutta saman vuoden syksyllä sitten saatiin lyötyä kaupat lukkoon ja vielä vähän myöhemmin minusta tuli virallisesti Vinjan omistaja.

Tässä vaiheessa tosin Vinja osoitti sen, ettei luota minuun pätkääkään. Koko talvi ja kevät ja alkukesä menikin sitten taistellessa ja opetellessa. Välillä rankan päivän jälkeen itkin satulahuoneessa itsekseni että mitä ihmettä oikein tuli tehtyä, kun hevoseen ei saa mitään kontaktia ja ratsastusreissut oli yhtä stoppailua, pystyynhyppimistä, pukittelua ja ojaan peruuttelua.

Kaikesta huolimatta päätin jatkaa valitsemallani tiellä ja pistin neidille selkeät rajat mitä saa tehdä ja mitä ei. Itsekin opin siinä samalla monen monta kertaa, mitä EI kannata tehdä kun Vinja hermostuu. Vinja on kuitenkin iso ja vahva tamma, eikä ole yksi eikä kaksi kertaa kun olin aivan valmis myymään sen pois, mieluiten lihoiksi. Kevät sitten tehtiin ihan hurjasti töitä sen yhteisen sävelen löytämiseksi ja ehkä jotain pientä tulosta alkoikin jo olla, mutta en voinut vielä edes toivoa moista ja niinpä vein Vinjan kesälaitumelle toiselle paikkakunnalle miettimään asioita samalla kun itse mietin asioita toisaalla.

Ilmeisesti hengähdystauko teki meille molemmille vain hyvää, koska loppukesästä kun Vinjan kesäloma päättyi, alkoi olemaan ihan uusi ääni kellossa. Vinja alkoi selkeästi seuraamaan minua ja minun ohjeita ja ratsastuslenkitkin muuttuivat miellyttäviksi kun ei tarvinnut joka risteyksessä ottaa aikalisä että mihin suuntaan oltiinkaan menossa. Aloin itsekin luottamaan Vinjaan ihan eri tavalla, ja vaihdettiinkin syksyllä satula rungottomaan ja alkutalvesta pystyin ratsastamaan rauhallista ravia löysällä ohjalla maastossa, mikä oli ennen mahdotonta. Tuntui aivan uskomattomalta että vaikka kerran Vinjan kanssa pudottiinkin ojaan kun erehdyttiin polun sijainnista umpihangessa, Vinja kuitenkin uskoi että minä vien hänet ehjänä perille eikä kyseenalaistanut enää reittivalintojani. Talvi oli aivan upea, käytiin monta kertaa kahlailemassa hangessa ja aloitettiin pulkkaratsastuskin (hiihtoratsastusta pulkalla) ja hienosti meni!

Nyt kesän korvalla edelleen opetellaan vielä asioita yhdessä, mutta se yhteinen sävel tuntuisi löytyneen. Viime päivinä olen vain ratsastellut pitkiä maastoja ilman satulaa ilman minkäänlaista hötkyilyä ja nauttinut Vinjan kanssa säästä. Aina välillä toki mennään päästelemään, ratsastajan kanssa ja ilman.

Kohta alkaa taas laidunkausi ja Vinja pääsee samalle laitumelle samojen kavereiden kanssa kuin viime vuonna. Tietysti rehellisyyden nimissä ei vieläkään kaikki päivät meillä ole seesteisiä ja toimi täydessä yhteisymmärryksessä, mutta nyt sentään luotamme toisiimme että viemme itsemme ja toisemme turvallisesti perille, yhdessä.