Kotiin saapuessaan tytöllä oli jo kova nälkä. Mutta mitä ihmettä sitä söisi nakkien kanssa? Eivät ne sellaisenaan vie nälkää pois. Tyttö muisti pakastimessa olevan pussin ranskalaisia ja päätti paistaa ne nakkien kanssa makoisaksi annokseksi. Uunin lämmetessä tytölle tuli kuitenkin tylsää. Tyttö päätti tehdä jotain, mitä ei ollut ennen tehnyt. Muistinsa varassa hän nappasi nakit kulhoon, otti veitsen mukaan ja istuutui tuolille kulho sylissään. Hän otti yhden nakin käteensä, tutkaili sitä ja sip sup veitsi kävi. Hän nappasi toisen nakin ja sip sup, mutta tällä kertaa jokin meni pieleen ja nakki lensi vieressä odottavan koiran kitaan. Sip sup, tyttö jatkoi nakkien muotoilemista veitsellä. Tehdessään viimeisiä nakkeja tyttö kuuli miten uuni naksahti merkkinä siitä että oli lämmin, joten hän nappasi vielä veistämättömät nakit ja viskoi ne koiran kitaan ja sipsutti keittiöön kulhonsa kera. Tyttö nosti uuninpellin esiin ja kaatoi nakit siihen ranskalaisten kera. Pelti meni uuniin ja munakello asetettiin soimaan tasan kahdentoista minuutin kuluttua.
Kellon pärähtäessä soimaan tyttö nousi tietokoneensa ääreltä ja kipaisi keittiöön katsomaan mitä uunissa tapahtui. Ja voi mitä sieltä nousikaan esiin!
Oli pieniä kukanmuotoisia nakkeja
(tai ainakin ne yrittivät olla)
Oli perinteisiä mustekalanakkeja
Oli pikkuisia pingviininakkeja
(nää onnistui huonoiten, toi oikeanpuolimmaisin on kaiketi "paras")
Sekä iloisia rapunakkeja.
Tyttö oli kovin riemuissaan. Hän kokosi nakit ja ranskalaiset lautaselleen ja istahti syömään.
Mutta pettymys oli karvas. Tyttö ei pitänyt nakeista, ne olivat kuin olivatkin pahoja. Ranskalaisetkaan eivät olleet hyviä. Tyttö oli kovin, kovin pettynyt. Hän syyti ruoat koiran kitaan, joka taas oli kovin onnellinen.
Sen pituinen se.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti