perjantai 1. heinäkuuta 2011

Lankaa ja heinää

Toissapäivänä päätin ottaa härkää sarvista ja värjätä elämäni ensimmäistä kertaa lankaa. Ostin Novitan TicoTicoa luonnonvalkoisena ja sitten värihyllylle valitsemaan oikeaa pakettia. Värinä oli mielessä pinkki tai vastaava kummitädin sukkia varten. Luin eri pakettien tekstejä monen monta kertaa ja hyllystä lähti mukaan Nitorin yleisväri, aniliininpunainen. Ei muuta kuin lanka vyyhdille ja ja värilientä tekemään. Ajattelin vähän oikoa lämmityksessä yms. jotta väri ei olisi niin intensiivinen, saa nyt nähdä vaikuttaako se värin tarttuvuuteen.

No, jokatapauksessa koska koskaan ei voi olla tarpeeksi fiksu, tökkäsin vyydin väriaineeseen ihan vapaassa muodossa ja hämmensin soppaa vielä kauhalla, kirjaimellisesti. Ensi kerralla vois laittaa sen vyyhdin kiinnikin.


Siinä menikin sitten loppuilta selvitellessä kerälle sitä epämääräistä myttyä mikä keitoksesta nousi. Annoin tietysti kuivua ensin. Noh, aina oppii jotain uutta.

Eilen oli sitten heinätöiden vuoro tallilla jotta olisi talveksikin hevosille jotain syötävää.



Kuvista ei oikein näy kasojen korkeutta mutta tuo iso pölkky on kattoparru :) 

Kun oli koko päivän laittanut paaleja latoon, heinää löytyi paikoista joihin luulin ettei se olisi päässyt... Mutta tulipahan hepoille syötävää. Kummallista oli kyllä se, että juuri kun oltiin saatu yksi kuorma juuri purettua niin suoraan ladon viereen kurvasi jäätelöauto kuin tilauksesta! Ai että maistuikin hyvälle suklaajäätelö sillä hetkellä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti